On ollut hiljaista, tiedetään. Kuten jo taisinkin aikaisemmin ilmoittaa, olen tässä ajassa ehtinyt muuttaa pois vanhempieni siipien alta ja aloittaa itsenäisen asumisen täällä maamme pääkaupungissa. Sillonkin ehdin jo veikkailla vähän mahdollisia heijastuksia pääkoppaan, mutta toistaiseksi minun on hankala sanoa varmuudella mitään varmoja oireita. Vähän on tullut häslättyä tarvittavaa enemmän, peruutin autolla seinään, luulin unohtaneeni avaimeni asuntooni, lukkoseppä avasi oven ja avaimet olivatkin autossa, rahaa on lentänyt kun tuuliin ja päihteitä on tullut nautittua ehkä enemmän kun yleensä. Alkoholia silloin tällöin (kerran kaksi viikossa maksimissaan) ja sitä toista tulee taas joka päivä harrastettua nyttemmin, ennen töitä, töiden jälkeen, illalla, aamulla, yöllä... No mut. Mä oon aina sanonu että oon niin herkkä, mä jään heti koukkuun. Ja koska mulla ei ole varaa tollaseen, saapi kohtapuolin jäädä tauolle. HUOM kohtapuolin..

Kännissä on tullut taas sekoiltua, vaikka kovasti taistelinkin vastaan. Viikonloppuna menin moikkaamaan vähän vanhoja kavereita, joiden näkeminen on uusista ja eroavaisista harrastuksista ja vapaa-ajanmieltymyksistä johtuen vähentynyt huomattavasti parin vuoden takaisesta, jokaviikonloppuisesta kerääntymisestä. Päätin mennä sinne sillä asenteella että kaataisin kaikki ennakkoluulot ja juorut mitä sielläpäin liikkuu ja näyttäisin että olen kaikkea muuta kun huonovointinen ja rappiolla. Alku menikin ihan hyvin, kunnes eräs nuorimies erehtyi tarjoamaan minulle tequilaa. Raaka viina on iso, iso virhe. Sitten ihan kun kohtalon oikkuna pitkäaikaisen entisen poikaystäväni uusi hoito yrittää tulla esittäytymään minulle, eikä vastaus ole kuulema ollut kovinkaan miellyttävä. Mä en muista, mutta niin mulle on kerrottu.

Mä en osaa oikeen analysoida kauheen diippejä juttuja tällähetkellä, vaikka siihen tarvittavia eväitä on. Mutkun ei natsaa, ei mikään.