Psykiatrini sanoo että minulla on alkoholisti geeni, minä sanon että minulla on "tule riippuvaiseksi kaikesta"-geeni. Psykiatrini tosin ei tiedä kaikkea, joten minulla on huomattavasti paremmat eväät ratkaista arvoitus. Arvoitus siis on se että mikä minua vaivaa - legendaarinen, miltei jo myytiksi ylettänyt mysteeri. Monet ovat kyllästyneet matkalla, kironneet muut kilpailijat ja todennut kovaan ääneen että aarretta ei ole olemassa - ei ole ratkaisua! He istuvat kotona ja yrittävät unohtaa pulman, mutta se hiipii aina välillä, hiljaisina hetkinä ajatuksiin. Mikä sitä tyttöä vaivasi, hei miettivät.

No eihän se nyt ihan niin mennyt, anteeksi. Meditaatioaika you know.

Mistä me puhuttiin? Riippuvuudet, niinhän se oli. Sanana se ei herätä mitään ajatuksia, en yhdistä sitä mitenkään itseeni. Mutta se tunne (sille ei ole sanaa), sen ajatteleminen saa minut hyvin, hyvin vaivaantuneeksi. Vaivaantunut, kuvitelkaa, omassa seurassaan! Uskomatonta.
Joka tapauksessa, se tunne on tosiaan se mikä minua mietityttää suurimman osan aikaa. Se kun ei ole tupakkaa. Tai polttoa, viinaa, unilääkkeitä, kahvia, tietokonetta, seuraa, rauhottavia, jännitystä, miehiä tai - mitä vaan! Mitä vaan mikä tekee mun päälle jotain, muuttaa sen normaalitilaa. En tiedä mikä siinä on niin inhottavaa, pelottavaa tai mitä - haluan vaan siitä eroon. 

Keksin olevani aika tunnesidoksissa tapoihini, kun Turkissa 16-vuotiaana perheen kanssa lomalla ollessa makasin sängyssä itkemässä päänsärkyäni. Äiti silittää päätäni ja ihmettelee että buranat eivät tehneet särylle mitään. Saan itkettyä itsestäni ulos sen että ei ole tupakkaa ja äiti kääntyy isän puoleen. Miksetsä ostanu sille tupakkaa, mähän sanoin! Kato nyt mitä sä teit, toihan on melkeen rääkkäämistä!

Noin se on melkeen kaiken kanssa. Musta tulee uhmaikäinen, inhottava pikku kakara, joka manipuloiden, tehden oikeastaan mitä vaan, hankkii itselleen mitä haluaa. Kyllä mä voin myöntää olevani melko huono ihminen, mutta niin se vaan on. Ja se voi olla kuulkaa ihan mitä vaan.